Moni on jo ehtinyt tehdä vertauksia Suomen MM-kultajoukkueen tiimipelin ja työelämän välillä. Tässä voitossa on kieltämättä omanlaisensa tenho ja klassiset tarinan ainekset - altavastaajaksi arveltu, hienosti yhteen pelaava joukkue voittaa itseään näennäisesti kovemmat yksilöt, jotka eivät osaa puhaltaa yhteen hiileen. Tästä voi moni työyhteisö ottaa oppia!
On tässä tarinassa kuitenkin toinenkin taso.
Jäin pohtimaan sitä henkeä, jonka maailmanmestaruus sai Suomessa aikaan. Twitter oli iltayöstä täynnä Mörkö-meemejä ja jaettua iloa ja kyyneleitä. Helsingin kauppatori täyttyi voiton varmistuttua viimeistä piirua myöten yhteistä voittoa juhlivista ihmisistä. Kotona opetin lapset heti herättyä laulamaan ”Den glider in”.
Tuntuu kuin koko maa olisi yhdessä hetkessä unohtanut kaikki erimielisyytensä ja hyppisi kaulakkain tasajalkaa Mantan suihkulähteessä.
Niitä erimielisyyksiä on nimittäin tänä keväänä riittänyt. Megavaalikevät on täyttänyt netin keskustelupalstat kipakoilla keskusteluilla ja karkealla vastakkainasettelulla. Välillä on tuntunut siltä, että kaikki sivistyneet kuuntelun ja keskustelun taidot ovat unohtuneet, ja että olemme keskenämme vihollisia, emme rakentamassa yhdessä Suomen tulevaisuutta.
Olen nähnyt elämäni aikana valitettavan monia organisaatioiden muutoshankkeita, joita voisi verrata vaalikeskusteluihin. Työyhteisö on ajautunut vastakkainasettelun tilanteeseen, jossa muutosta ajavat pitävät toisia muutosvastarintaisina väärinajattelijoina, ja muutosta kyseenalaistavat pitävät muutosta ajavia diktaattorimaisina pettureina tai riistäjinä. Kumpikin osapuoli varmasti haluaa pohjimmiltaan organisaatiolle hyvää, mutta kun aito keskusteluyhteys ja halu ymmärtää toista katoaa, päädytään jankkaavaan tilaan, jossa on vain häviäjiä.
Miten sitten saavuttaa organisaatiossa tila, jossa kaikki laulavat Maamme-laulua kyynel silmässä? Helppo tietysti ajatella, että siihen pääsee silloin, kun organisaatiolla menee oikein hyvin. Voittajien on helppo hymyillä ja taputella toisiaan selkään. Sama ilmiö näkyy urheilussakin silloin kun voitto on yhteinen, mutta tappion hetkellä käännetään selkä.
Leijonien voitonjuhlia seuratessani mietin kuitenkin, että pohjimmiltaan kyse on osallisuuden tunteesta.
Jokaisella suomalaisella oli MM-kisoihin liittyen yhteinen tavoite. Vaikka meistä hyvin harva oli vaikuttamassa esimerkiksi joukkueen kokoonpanoon, treeniohjelmaan tai pelistrategioihin, me kaikki olemme olleet rakentamassa tätä kiekkokulttuuria suomalaisella sisulla, verovaroilla, lasten treenikuskeina ja mokkapalojen leipojina. Vaikka yhteys on etäinen, se on erittäin vahva.
Organisaatioissa osallisuuden tunne ei tule äidinmaidosta vaan sitä täytyy rakentaa. Se on kulttuurin hienovaraisia sävyjä, yhteisiä tavoitteita, pientenkin voittojen juhlimista, yhteisille kokemuksille rakentuvaa sanoittamatonta yhteyttä ja kokemusta siitä, että kaikki yhteisön jäsenet ovat sen arvostettuja osallisia.
Parhailla organisaatioilla on yhteiset Mörkö-meeminsä ja yhdessä koetuille voitoille ja tappioille rakentuva vahva kulttuuri.