Työntekijän kehittyminen tuntuu usein olevan työnantajan, ei työntekijän vastuulla. Tähän asenteeseen törmää suomalaisessa työelämässä aika usein. Se hiipii esiin rivien väleistä ja tavoista toimia. Se on pesiytynyt kehityskeskusteluprosesseihin ja koulutussuunnitelmiin ja istuu syvällä keskustelukulttuurissa.
Työntekijän ja organisaation pitkäjänteisten kehitysnäkymien ja jatkuvan oppimisen sijaan fokus on työnantajan seuraavana vuonna tarjoamissa koulutuksissa. Kehityskeskustelujen hyvä tarkoitus surkastuu lyhytjänteiseksi täsmäkoulutusten aikatauluttamiseksi - jos edes siksi. Työntekijöiden näkökulmasta ajan ottaminen omien uratoiveiden ja työhön liittyvien arvojen pohtimiseen tuntuu työläältä ja hankalalta. Voisiko esimies antaa tähän oikeat vastaukset?
Toki on niitäkin työntekijöitä, joilla on omia uraunelmia tai kehitystoiveita, mutta usein kulttuuri ei tue niistä puhumista tai työntekijällä voi olla pelkoja, jotka estävät asioiden esille ottamisen. Työntekijät pelkäävät työnantajan ajattelevan, että työntekijä ei ole sitoutunut nykyiseen työhönsä. Tai vastavuoroisesti työnantajapuolella ajatellaan, että uratoiveista puhuminen saa parhaat tyypit lähtemään talosta.
Vastuullinen työnantaja tukee ura-ajattelun kehittymistä
Samaan aikaan, kun työpaikoilla ollaan kiinni lyhytjänteisissä koulutussuunnitelmissa, työelämä muuttuu suuntaan, joka edellyttää meiltä kaikilta jatkuvaa kykyä kehittää itseämme, sopeutua nopeisiin muutoksiin ja löytää itsemme näköisiä urapolkuja.
Teppo Turkki kuvasi muutosta hyvin Kauppalehti Option haastattelussa jokin aika sitten:
”Pitkien elämänkaarten yhteiskunnassa elämänvaiheet eivät enää noudata kronologista opiskelu–työ–eläke-kaavaa. On mahdoton ajatus, että 16-vuotiaan pitäisi alaa valitessaan päättää työuransa 50 vuotta eteenpäin. Jo nyt on nähtävissä uudenlainen elämänvaihe, kun 40–50-vuotiaat elävät työelämässä uutta murrosikää. Ihmiset vaihtavat alaa, opiskelevat uutta, hyppäävät palkkatöistä yrittäjyyteen. Ammattikorkeakouluissa opiskelee nuorten rinnalla keski-ikäisiä.”
Nopeasti muuttuvassa ympäristössä omaa kehittymistä ei voi, eikä pidä ulkoistaa työnantajalle. Osalle työvoimasta tämä ajatus on itsestäänselvä ja omasta työllistyvyydestä huolehtiminen on luontevaa sekä edellytys jo työn mielekkyydenkin näkökulmasta. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele näin ja osaamistarpeiden muuttuessa monella voi olla edessä karu haaste. Vaikka vastuu on viime kädessä yksilön, vastuullisen työnantajan tulee tukea jatkuvan oppimisen ja ura-ajattelun kehittymistä. Vanhenevat osaamiset ja lyhytnäköisyys eivät ole kenenkään etu.
Meillä on ollut ilo kumppanin asemasta nähdä, kuinka edelläkävijäorganisaatiot tukevat työntekijöitään mm. uramuotoilun keinoin tai henkilöstökäytäntöjä ja kulttuuria kehittämällä. Puheen rinnalle tarvitaan vaikuttavia tekoja.