Havahduin jälleen samaan ilmiöön: poimin puhelimen käteen käyttääkseni puhelimen laskinta, ja havahdun muutamaa minuuttia myöhemmin olevani edelleen kännykkä kädessä, mutta nyt sosiaalisen median virrassa. Some on vienyt huomioni ja laskutehtävä on edelleen tekemättä. Joudun tuskastuneena komentamaan itseni takaisin alkuperäisen tehtävän äärelle. Miten tässä taas näin kävi?
En ole yksin karkailevan keskittymiskykyni kanssa. Johann Hari kuvaa kirjassaan Kadonnut keskittymiskyky kuinka ihmisen keskimääräinen keskittymiskyky on vain kolme minuuttia. Korkeakouluopiskelijoilla keskittymiskyky oli tätäkin lyhyempi - vain 65 sekuntia kerrallaan. Poukkoilemme siis tehtävästä toiseen ja voikin kysyä mitä merkityksellistä työtä saa aikaiseksi minuutin tai kolmenkaan pätkissä. Ei mitään!
Keskittymiskykymme kaappaavat yhtä useammin digitaaliset laitteet ja erityisesti sosiaalisen median sovellukset, jotka on suunniteltu niin koukuttaviksi, että vietämme palveluissa yhä enemmän aikaa. Itse asiassa Johann Harin mukaan emme pysty enää lisäämään sovellusten parissa käytettävää aikaa mitenkään muuten kuin varastamalla aikaa yöunilta. Striimauspalvelu Netflix twiittasikin taannoin osuvasti: “Sleep is my greatest enemy”. Väsyneenä impulssikontrolli heikkenee ja meidän on entistäkin vaikeampi vastustaa laitteiden vetovoimaa.
Kyse ei tietenkään ole vain laitteista. Toimistolla työskennellessä huomion keskeyttävät toimiston äänet ja kollegan kysymykset. Olemme omissa asiakasprojekteissamme huomanneet, että moni ratkoo tätä ongelmaa jäämällä etätöihin, missä työn puolestaan keskeyttävät pikaviestimet. Kun toimistolla ei kohtaa kollegaa sattumalta, päivät ovat usein alusta loppuun asti täynnä palavereita - usein ilman taukoja. Tällainen tauoton työskentely ei myöskään ole metsästäjä-keräilijän aivoillemme paras tapa työskennellä.
Keskittymiskyvystä – tai sen puutteesta – onkin tullut entistä suurempi uhka työmme laadulle ja tuottavuudelle. Jatkuva tehtävästä toiseen poukkoilu kuormittaa meitä. Kun työt eivät etene, emme myöskään saa kokea iloa ja ylpeyttä hyvin tehdystä ja valmiiksi saatetusta työtehtävästä.
(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)
Keskittymiskykyä mittaavissa tutkimuksissa on havaittu, että keskittymiskykymme heikkenee vuosi vuodelta. Yksi syy on teknologia, joka on suunniteltu keskeyttämään ja koukuttamaan. Myös elintavoilla on suuri merkitys keskittymiskyvylle.
Keskittymiskyky ei ole vain yksilön ongelma
Koulumaailmassa digitaalisten laitteiden haittoihin on herätty ja hallitus kaavailee säätävänsä lain, jolla laitteet kiellettäsiin kouluissa. On hyvä, että olemme heränneet huoleen lasten keskittymiskyvystä, mutta olisiko meidän syytä suhtautua aikuisväestön heikkenevään keskittymiskykyyn samanlaisella vakavuudella? Jos aikuiset eivät pysty kotona näyttämään esimerkkiä siitä, miten kirjaa luetaan, onko realistista olettaa, että lapset pystyisivät siihen?
Lapset voivat tarvittaessa opiskella asiansa edelleen kirjoista, mutta työn näkökulmasta haasteena on tietenkin se, että me aikuiset tarvitsemme välttämättä digitaalisia laitteita työn tekemiseen. Valitettavasti monet käyttämistämme sovelluksista eivät kuitenkaan ole lainkaan suunniteltu keskittyneen työn tekemiseen, päin vastoin. Ne on usein suunniteltu keskeyttämään ja koukuttamaan. Ei siis ole ihme, että ajatus katkeaa punaisen notifikaatiopalluran ilmestyessä ruudulle tai että tehtävä keskeytyy joka kerta, kun sähköpostin merkkiääni kilahtaa.
Työyhteisöissä voimme kuitenkin yhdessä alkaa kiinnittää huomiota keskeytyksiin ja pyrkiä huolehtimaan siitä, että työympäristö - niin digitaalinen, fyysinen kuin sosiaalinenkin - tukisi niin sanottua “deep workia”. Deep workilla tarkoitetaan keskittynyttä työntekoa, jossa ajattelumme ei keskeydy, vaan voimme uppoutua syvälle asioihin, saavuttaa jopa flow-tilan ja aivoissamme voi syntyä uudenlaisia yhteyksiä – eli oppimista ja innovaatioita.
Olisikin tärkeää, että keskittymispuutetta ei nähtäisi vain yksilön kyvyttömyytenä, vaan yhteiskunnan ja työympäristön aiheuttamana tilanteena, johon voi myös vaikuttaa työtapoja ja -ympäristöjä muotoilemalla.
Rauhallinen työtila keskittymistä varten on yksi konkreettinen esimerkki siitä, miten organisaatioissa voidaan tukea keskittymistä. Keskeinen rooli on myös kulttuurilla: odotetaanko sähköposteihin ja pikaviestimiin välitöntä reagointia ja onko työntekijällä lupa varata kalenterista aikaa omalle, keskittyneelle, työnteolleen
Miten tukea keskittymiskykyä?
Loppu viimein työnantaja ei kuitenkaan voi keskittymistä kauhoa työntekijöilleen vaan jokaisen tietotyöläisen on itse pidettävä huoli siitä, että työn tärkeimmät resursst - aikamme ja huomiokykymme - on suunnattu oikeisiin asioihin.
Keskittymiskyvyn metsästäminen ei oikeastaan ole kovin ihmeellistä, vaan kaikki yleisterveyttä tukeva tukee myös aivojen hyvinvointia ja siten keskittymiskykyä. Hyvä yöuni, työn riittävä tauotus, laadukas ravinto (heippa pastalounaat!) ja liikunta ovat keskeisiä asioita keskittymiskyvyn näkökulmasta.
On myös paljon hyviä käytäntöjä, joilla omaa työtään voi ja kannattaa muotoilla, kuten työtehtävien selkeyttäminen, digitaalisten laitteiden käyttöajat ja notifikaatioiden sammuttaminen ja työn suunnittelu siten, että keskittyneelle “deep workille” jää riittävästi, ainakin 60-90 minuuttia päivässä, aikaa. Näin parhaat tunnit saa hyödynnettyä laadukkaan työn tekemiseen.
***
Kiinnostaako aihe? Jatkamme juttua aiheesta webinaarissamme 13.9.2024 klo 8.30-9.30 Voit osallistua tapahtumaan maukkaan aamiaisen äärellä livenä Antiloopin Sirkus-tapahtumatilassa osoitteessa Siltasaarenkatu 10, tai osallistua striimin välityksellä. Ilmoittaudu mukaan täältä. Tilaisuuden asiantuntijavieraamma on Silta Educationin toimitusjohtaja, psykologi ja keskittymisvalmentaja Veera Virintie, joka tietää kaiken keskittymisestä ja siitä miten voimme parantaa keskittymiskykyämme. Lisäksi paneelissa keskustelemassa Visman HR-johtaja Heini Tuomola, joka valottaa sitä, miten työnantaja voi tukea työntekijöiden keskittymiskykyä sekä vielä vahvistamaton yllätysvieras.
Nähdäänkö siellä?