Valmistaudun ensi viikon Nordic Business Forumiin kuuntelemalla Rutger Bregmanin kirjaa Ilmaista rahaa kaikille. Uskomattoman ajatuksia herättävä kirja.
Kirjassa kerrotaan mm. tutkimuksesta, jossa havaittiin ihmisten kognitiivisten kyvykkyyksien olevan huonommat silloin, kun he kokevat suhteellista köyhyyttä. Tämä johtuu siitä, että osa heidän henkisestä kaistanleveydestään on varattu köyhyydessä selviytymiseen. Ilmiö johtaa usein huonoihin päätöksiin, jotka voivat pahentaa köyhyydessä elävän tilannetta entisestään.
Opettajana työskentelevä siskoni on todistanut samaa ilmiötä koulumaailmassa, jossa vähävaraisesta tai kriisiytyneestä perheestä tulevalla lapsella ei riitä kaistanleveyttä oppimiseen. Lapsi ei ole muita tyhmempi, hänen kaistansa on vain kuormitettu huolilla ja murheilla, joiden soisi jäävän aikuisten harteille.
Niukkuuden psykologiaa tutkinut Eldar Shafir uskoo, että köyhyyden torjunta voisi johtaa kustannussäästöihin ja kasvattaa ”bruttokansankaistanleveyttä” mm. alhaisempien terveydenhuoltokustannusten, tuottavampien työntekijöiden ja paremmin kasvatettujen lasten kautta.
Tarkoitukseni ei ole puhua tässä köyhyyden torjunnasta ja perustulosta (joita Bregman käsittelee kirjassaan laajasti, lukusuositus siksikin), vaan siitä, miten työelämää voisi tarkastella niukkuuden hallinnan näkökulmasta.
Työelämän niukkuus on ennen kaikkea puutetta ajasta
Taloudellinen niukkuus on tietysti organisaatioissakin tuttu näkökulma. Shafirin tutkimukseen pohjaten taloudellisesti kuristava tilanne voi pahimmillaan johtaa päätöksentekijöiden kognitiivisten kyvykkyyksien heikkenemiseen ja usein vähintäänkin lyhytnäköisyyteen. Sillä, kuka päätöksiä tekee ja millaisessa mielentilassa, on merkitystä.
Silti soisin katseiden kohdistuvan useammin toiseen työelämän rajallisista hyödykkeistä: aikaan. Mitä jos suhtautuisimme aikaan yhtä kallisarvoisena ja tarkkaan varjeltavana hyödykkeenä kuin rahaan?
Sama niukkuuden psykologia pätee nimittäin myös silloin, kun vajetta on ajasta eli silloin kun ihmisellä on kova kiire. Niukkuutta kokevat ihmiset saattavat hallita lyhyen aikavälin ongelmia hyvin, mutta pitkän aikavälin näkökulma häviää. Kiire siis tyhmentää meitä. Bregman toteaa kirjassaan: ”Kiireisten ja köyhien välillä on kuitenkin yksi oleellinen ero: köyhyydestä ei voi ottaa lomaa.” (Kiireistä voi, jos ei luule olevansa korvaamaton.)
Niukkuus ajasta näyttäytyy päällekkäisinä palavereina ja mahdollisimman täyteen ahdettuna viikko-ohjelmana. Se näyttäytyy kiireisinä asiakaspalvelijoina, pitkinä työvuoroina, vessaan yksin itkemään jääneenä vaippaikäisenä. Se näyttäytyy virheinä, uupumisena ja lisääntyneinä sairauspoissaoloina. Luulemme olevamme tehokkaita ja tuottavia, kun teemme mahdollisimman paljon, vaikka itse asiassa käykin päinvastoin. Kiireen tunne alkaa kuristaa ja kaventaa ajatteluamme niin, että muutumme tyhmemmäksi versioksi itsestämme.
Voisiko työelämän kiireen torjunta johtaa säästöihin ja bruttokansankaistanleveyden kasvamiseen? Minä uskon niin. Niukkuuden kokemusta vähentämällä saisimme ihmisten kaistanleveyden paremmin käyttöön ja työ olisi laadukkaampaa. Todennäköisesti voisimme myös paremmin.
Bregman kuvaa kirjassaan lukuisten esimerkkien avulla sitä, kuinka köyhyyttä ei olla pystytty torjumaan valistuksen tai valvonnan avulla. Parhaat tulokset on saatu antamalla asunnottomille koti ja köyhille rahaa. Taloustieteilijä Joseph Hanlonin sanoin: ”Köyhyydessä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei ole tarpeeksi rahaa. Kyse ei ole typeryydestä. Paha on koettaa nostaa itseään suosta hiuksista vetämällä, jos on kalju.”
Vaikka köyhyyttä voidaan torjua rahalla, työelämän kiirettä ei kannata torjua lisäämällä yksittäisen ihmisen työtunteja. Sitäkin on moni kokeillut ja pidemmällä aikavälillä seuraukset voivat olla todella haitallisia. Toisaalta voimme varmasti oppia jotain köyhyyden torjunnasta. Valistus ja valvonta ovat tuskin yhtään sen tehokkaampia keinoja kiireen kahlitsemisessa kuin köyhyyden torjunnassakaan. Tarvitaan rohkeita rakenteellisia uudistuksia, joilla vähentää niukkuutta, vaalia laatua ja varjella arvokasta työaikaa liialta kuormitukselta ja turhilta aikasyöpöiltä. Millaisilla rohkeilla keinoilla niukkuutta voitaisiin torjua sinun työyhteisössäsi?
