Työskentelin vuosia sitten sitten matkailualalla, tehtävänäni vauhdittaa lentolippujen myyntiä. Suhtauduinkin työhöni suurella intohimolla ja vapaa-aikanikin kului lennellen ympäri maailmaa. Tämä oli kuitenkin ennen kuin havahduin kuluttavani moninkertaisesti yli maapallon kantokyvyn ja aikana ennen lentohäpeää. Olen sittemmin lopettanut näin räikeän ylikuluttamisen enkä kokisi tuota työtäkään lainkaan merkitykselliseksi. Itse asiassa kokisin tuon työn tekemisen nykyään lähes mahdottomaksi: en enää mistään hinnasta haluaisi olla kiihdyttämässä omalla panoksellani nopeasti syvenevää ekokriisiä.
En ehkä ole yksin ajatusteni kanssa. Yhä useampi tuntuu kipuilevan sen kanssa, että oma työ on kestämätöntä, sillä se kiihdyttää ekokriisiä. Samalla kokemus työn merkityksellisyydestä on vaarassa kadota.
Kysyin asiasta instagram-seuraajiltani. Pyysin heiltä kokemuksia ja kertomuksia työn merkityksellisyydestä tässä ajassa ja kertomaan millaisia ristiriitoja ihmiset ovat kokeneet tai kokevat, ja millaisen työn he kokevat merkitykselliseksi. Tiedän eläväni vihreässä kuplassa, mutta olin ällistynyt, kun aloin saamaan kymmenittäin viestejä, joissa ihmiset kuvailivat kokemuksiaan, usein pitkästi ja avoimesti pohdiskellen. Todella moni tuntui pohtineen työn merkityksellisyyttä paljon, vaikka kertoikin pitävänsä työpaikalla ajatukset ominaan.
Kulutuksen kiihdyttämisessä ei ole mieltä
Moni koki vaikeana olla vauhdittamassa ylikulutusta myymällä ja markkinoimalla tavaraa, jota kukaan ei oikeasti tarvitse. Moni tuskali, miten omalla työllään osallistuu rikkaiden osakkeenomistajien vaurauden kerryttämiseen ilman suurempaa yhteiskunnallista hyötyä. Osa tuskaili tekoälyn käytön ilmastovaikutuksia, osa taas jatkuvan kasvun tavoittelun merkityksettömyyttä – kasvu on kuin pakeneva maali, missä mikään ei koskaan riitä.
Moni kuvaili myös eettisiä ristiriitoja, joita saattoi kokea myös merkityksellisenä pidetyissä töissä. Esimerkiksi työterveydessä työskentelevä soteammattilainen koki työnsä merkityksettömänä, koska hän joutuu palvelemaan terveitä ja hyväkuntoisia työssäkäyviä samalla, kun soteala on kriisissä ja oikeasti sairaat jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa. Esimerkkejä oli monia muitakin.
Vastauksissa korostui ihmisten valtava halu ja suoranainen tarve tehdä hyvää, palvella muitakin kuin itseään omalla työllään. Itsekin yllätyin siitä, miten vahvasti tämä tarve korostui kertomuksissa. Myös tutkimus kuitenkin tukee havaintoa, että merkityksellinen työ palvelee myös muita. Frank Martela (& et al., 2021) kuvaa, kuinka työn merkityksellisyyden kokemusta ennustaa vahvimmin kaksi asiaa: hyvän tekeminen (beneficience) ja kokemus autonomiasta eli vaikutusmahdollisuuksista.
Merkityksellisyyttä voi myös löytää
Autonomiasta puhuttiin minunkin saamissani vastauksissa. Osa oli lopettanut töissä, koska koki, ettei voinut toimia alalla, jolla oli paljon kestämättömiä käytäntöjä, joihin ei ollut mahdollista vaikuttaa. Sinänsä merkityksellinenkin työ saattoi tuntui merkityksettömältä, kun työntekijöitä ei arvostettu ja työntekijä koki, että hänet voidaan milloin vain korvata.
Ihmiset olivat myös kehittäneet strategioita ratkoakseen ristiriitaa. Moni oli pohtinut merkityksellisyyttä jo opiskelualaa valitessaan, mutta oli myös alanvaihtajia, jotka tekivät työtä huomattavasti pienemmällä palkalla, mutta merkityksellisemmän työn parissa. Oli työn tuunaajia, jotka pyrkivät vaikuttamaan omalla panoksellaan siihen, että organisaatioissa siirryttäisiin kohti kestävämpiä käytäntöjä ja hakeutumalla tehtäviin, joissa pääsi vaikuttamaan kestävyysteemoihin. Oli myös ihmisiä, jotka olivat aloittaneet uusia harrastuksia, joiden kautta he kokivat voivansa lisätä elämään merkityksellisyyttä tilanteessa, jossa oma työ tuntui merkityksettömältä.
Eivätkä kaikki halua työskennellä “vastuullisilla” aloilla, vaan moni koki merkitykselliseksi senkin, että pystyi uudistamaan ongelmallista liiketoimintaa. Merkityksellisyyden kokemusta saatettiin löytää myös asiakkaiden ilahduttamisesta tai eläinten hyvinvoinnista.
Moni kuitenkin kipuili arjen realiteettien kanssa. Merkityksellinen työ ei ollut aina taloudellisesti kannattavaa tai siirtymä pois nykyisistä töistä mahdollinen. Moni pohti, miten vastuullisia töitä riittää kaikille nykyisissä rakenteissa ja organisaatioissa.
Purposepesu ei riitä
Purposen johtaminen on nostanut viime vuosina merkitystään ja aivan syystä. Se kertonee siitä, miten yhä useampi pohtii oman työnsä ja organisaationsa roolia tässä sotien repimässä ja kuumenevassa maailmassa. Gallupin tuoreen, maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan tärkein odotus, joka johtajiin kohdistuu, on kyky luoda toivoa. Se on työntekijöille jopa tärkempää kuin luottamus, myötätunto tai vakaus. Näen toivon lähes synonyyminä merkitykselle: toivo sitoutuu realiteetteihin, mutta se on tie kohti jotain parempaa. Ilman toivoa millään ei ole enää merkitystäkään.
Frank Martela on nostanut tutkimuksessaan hyvän tekemisen perustarpeeksi yhteenkuuluvuuden, autonomian ja kompetenssin rinnalle. Mekin Workday Designersissa näemme, että se on olennainen osa hyvää työntekijäkokemusta.
Työn merkityksestä on tärkeää viestiä, sillä merkitystä voi johtaa. Samalla kannattaa muistaa, että työntekijät osallistuvat vahvasti itse merkitysten etsimiseen ja muodostamiseen. Purposepesu ei kanna pitkälle.
Samoin on vaikea ajatella, että organisaatio, joka ei aidosti ratko jotain relevanttia ongelmaa, olisi pitkällä aikajänteellä kilpailukykyinen. Siksi ei oikein enää riitä, että yritykset minimoivat haittoja. “Vähän vähemmän haitallinen” on harvalle merkityksellinen tavoite. Sen sijaan nettopositiivisuuteen pyrkimys voi innostaa ja sitouttaa aidosti. Juuri tämä merkityksellisyyden kokemus, ja ehkä vain se, yhdistettynä vaikutusmahdollisuuksiin, voi olla se avain, jolla tulevaisuuden organisaatiot menestyvät myös taloudellisesti.
***
Haluatko oppia johtamaan merkitystä? Lue lisää johtamisvalmennuksistamme tai ota yhteyttä!